KIMPPA-hanke (1.1.2005–31.5.2008)
KIMPPA-hanke on kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä tutkiva ja kehittävä hanke, joka toteutetaan TKK:n SimLabissa. Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää kuntien strategiaprosesseja ja parantaa sekä hankintaprosessiin liittyvää osaamista että yhteistyöhön perustuvaa palveluosaamista niin kunnissa kuin palveluita tarjoavissa yrityksissäkin. Haluamme korostaa yhteistyötä ja vuoropuhelua sekä erityisesti loppuasiakkaan roolia omien tarpeidensa asiantuntijana kuvaamalla hänet verkoston aktiivisena toimijana, yksityisistä ja julkisista toimijoista koostuvien palveluntuottajien rinnalla.
KIMPPA-hankkeen ydin on laadukkaiden palveluiden tuottaminen loppuasiakkaalle eli kuntalaiselle. Verkostoa tarkastellaan 1) verkoston toimintaa määrittävän strategiaprosessin näkökulmasta, 2) asiakkaan palveluprosessin näkökulmasta sekä 3) lainsäädännöllä tiukasti säädellyn julkisten hankintojen hankintaprosessin näkökulmasta. Hankkeessa on jo tähän mennessä syntynyt strategia-, palvelu- sekä hankintaprosesseihin ja palveluverkostoihin liittyvää uutta, korkeatasoista tieteellistä tietoa.
Käytännön tavoitteena on ollut vähentää yhteistyön esteitä ja edistää aitoa kumppanuutta sekä synnyttää uusia innovatiivisia toimintamalleja kuntien ja yksityisten palveluntuottajien välille sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkostossa. Hankkeessa on järjestetty vuorovaikutuksen, verkottumisen ja oppimisen foorumeita, joissa vaihdetaan kokemuksia ja parhaita käytäntöjä kuntien ja palveluntarjoajien kesken.
Tutkimushankkeen rinnalla on toteutettu kaksi ryhmähanketta, joiden avulla tutkimushankkeessa kehitettyjä malleja ja ratkaisuja on levitetty valtakunnallisesti niin yksityiselle kuin julkisellekin sektorille.
Sivu viimeksi päivitetty: 08.02.2008, 11:22





